ElenaMariaUusitalo Sosiaalinen sillisalaatti

Venäjän uhka

Venäjän rakensi uudet ydinasevarastot kiinni Suomen ja Norjan rajaan

Suomessa monet ajattelevat, etteivät ydinaseet kosketa meitä. Ne ovat suurvalta-aseita, jotka koskevat vain suurvaltoja emmekä voi niihin juurikaan vaikuttaa.

Suomessa ei ole ydinaseita, joten tuskinpa tänne Venäjäkään ydinasein hyökkää, on monen mielipide. Ydinaseiden muodostama sotilaallinen pelote on Suomessa asia, josta ei parane keskustella. Sama poliittinen kulttuuri on myös Ruotsissa, muttei esimerkiksi Nato-maa Norjassa.

Trident Juncture 18 on Naton artikla 5 -harjoitus, johon myös Suomi osallistuu

Tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan muodostamassa TP-UTVA:ssa sekä myös Suomen ulkopoliittisessa johdossa muutoinkin on ollut jo kauan erimielisyyttä siitä, missä laajuudessa - jos ollenkaan - ja millaisin reunaehdoin Suomi voi osallistua Naton perussopimuksen 5. artiklan mukaisiin sotaharjoituksiin. Siis harjoituksiin, joissa harjoitellaan Naton jäsenvaltioiden velvoitteita puolustaa muita jäsenvaltioita.

Tuomioja ja Niinistö vastustivat Naton 5 artiklan harjoituksia, enemmistö ei

Presidentti Sauli Niinistö ja Stubbin hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta (TP-UTVA) pitivät kokouksen joulukuun 12. päivä vuonna 2014.

Hallituksen seitsenjäseniseen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen ministerivaliokuntaan kuuluivat tuolloin pääministeri Alexander Stubb (kok.), ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.), valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.), Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka (kok.), sisäministeri Päivi Räsänen (kd.), puolustusministeri Carl Haglund (r.) ja kehitysministeri Pekka Haavisto (vihr.).

Valtava uhka - Suomessa tuhansia helikopterikenttiä

Turun saaristossa ulkomaalaisomistuksessa olevat helikopterikentät ovat herättäneet laajaa huolta ja vielä suurempaa pelkoa. Eniten peloissaan on tainnut olla Ylen toimittaja, joka kysyi asiasta Medvedeviltä, siis Venäjän pääministeriltä. Naurattihan moinen kysymys Medvedeviä ja ihan syystä.

Kävin tänään aika lähellä Viipuria, ja väkisin mieleeni nousivat nuo helikopterikentät. Ja kun nouseminen puheeksi tuli niin tarkistin erään asian Wikipediasta, joka tietenkään ei ole äärimmäisen luotettava tietolähde. Wikipedia kuitenkin tuki omia havaintojani.

Venäläisten kiinteistöostot Suomessa eivät muodosta uutta turvallisuusuhkaa

Airiston Helmi Oy:n ulkomaalaishenkilöihin liittyvä kotietsintä ja rikostutkinta ovat nostaneet taas kerran pinnalle epäilyksen, voisiko Venäjä käyttää Suomessa kansalaistensa maa- ja kiinteistöhankintoja sotilaallisiin tarkoituksiin mahdollisessa kriisissä.

Asiaa on käsitelty jo vuosien ajan sekä tiedostusvälineissä että valtionhallinnossa ministeriöitä ja eduskuntaa myöten. Venäläisten kiinteistöostoista ja kiinteistöjä Suomesta ostaneista venäläistahoista on tehty lukuisia selvityksiä. Media on ollut asiassa sangen aktiivinen.

Kansanedustaja Packalén, joko nyt uskot Venäjän syyllisyyteen hermomyrkkyiskussa

Kansanedustaja Tom Packalén ei edelleenkään usko, että Venäjä oli hermomyrkkyiskun takana - 'Venäjän kyvyn aliarviointia'".

Oheinen uutisotsikko oli Iltalehdessä viime keväänä, kun Iso-Britannia syytti Venäjään Salisburyn myrkkykaasuiskusta (Iltalehti 17.4.2018).

Suomen sotilaallisesta liittoutumattomuudesta luopumisen lyhyt historia

"Jaakonsaari esittää sunnuntaina julkaistussa sanomalehti Kalevan haastattelussa, että sana liittoutumattomuus hylättäisiin jo syksyllä eduskunnalle annettavassa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa." (Turun Sanomat 28.3.2004).

Presidentti Niinistön ilmoittamana Suomi on nyt sotilaallisesti liittoutunut

Kirjoitin tämä kirjoituksen jo heinäkuun lopulla, mutta julkaisen sen vasta nyt. Aiheen ja sysäyksen tähän kirjoitukseen antoivat Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigun ja presidentti Sauli Niinistön heinäkuiset lausumat.

Tein tässä välillä pienen kolmen kirjoituksen ”harhapolun” kansanedustajien korotettuihin kulukorvauksiin asuntoasioissa, mutta nyt olen palannut perinteisiin kirjoitusaiheisiin, mikä saattaa olla joidenkin lukioiden mieleen.

Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltain puolustusaiesopimus - mitä onkaan sovittu?

Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigu kritisoi tiistaina 24.7.2018 Venäjän puolustusministeriön kokouksessa (Заседание Коллегии Минобороны России) Suomea ja Ruotsia, jotka ovat tiivistäneet puolustusyhteistyötään Naton kanssa.

Venäjän puolustusministeriössä noita johtokunnan tai kollegion (коллегия) kokouksia pidetään säännönmukaisesti. Yksi toistuva sana noissa kokouksissa on ylitse muiden. Se sana on Nato. Eikä ikinä positiivisessa sävyssä. Nato on noissa kokouksissa yleinen kirosana ja sylkykuppi. Suorastaan varsinainen kokoushengenkohottaja kollektiivisesti.

Trump-Putin-tapaamispaikkavalinnassa Wienin ja Helsingin välillä Venäjä hävisi

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin tapaaminen Helsingissä 16.7.2018 ei ollut itsestäänselvyys tapaamispaikan osalta. Tapaamispaikasta kamppailivat viime metreille saakka Suomen Helsinki ja Itävallan Wien.

Kamppailu oli Venäjän alulle panema ja sen keskiössä olivat Suomen ja Itävallan puolueettomuusasemat Venäjän näkemänä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä