ElenaMariaUusitalo Sosiaalinen sillisalaatti

Kaikki blogit puheenaiheesta Finanssivalvonta

Laillisuusvalvonnan jatkuva rapauttaminen voi lisätä rakenteellista korruptiota

Monet Sipilän hallituksen toimet ja suunnitelmat edistävät rakenteellisen korruption mahdollisuutta, sillä ns sujuvoittamisen yhteydessä valvonta jätetään usein huonosti järjestetyksi ja ympäristönsuojelulainsäädännön yhteydessä oltaisiin jopa poistamassa kokonaan. Vaikkapa Kela on viritetty huippuunsa valvomaan tukiensaajien mahdollisia väärinkäytöksiä, mutta yritysten ja poliitikkojen toiminnan laillisuusvalvonta onkin aivan toista.

Haistakaa huilu koko hallitus - eriarvoisuudesta ette välitä pätkääkään

En enää oikeasti jaksa katsoa tämän hallituksen menoa, työttömien aktiivimallin ja muiden toimenpiteiden kautta se pitää huolen siitä, ettei köyhä saa senttiäkään liikaa tai siltä mieluummin otetaan niistä pois. Jos vammainen poika saa lahjaksi jotain tililleen, hoitaa automaattinen Kelan valvonta pois sen, ettei hänelle siitä koidu iloa tai hyötyä. Samaan aikaan on voimassa verottajan ohje lahja- ja perintöverosta, jonka mukaan alle 30 000 euron juttuihin ei puututa vaan annetaan mennä.

Samperin tunarit.

Sosiaali- ja terveyspalveluita yksityistetään täyttä häkää, vaikka jokainen asiantuntijalausunto viittaa siihen, että paljoa pahemmin ei maa enää itseään voisi polveen ampua. Rautatieyhtiöstä puhumattakaan.

Helsingin huumepoliisin päällikkö paljastuu kylän kovimmaksi gangsteriksi, jonka jälkiä Suomen vaikutusvaltaisimmat poliisijohtajat ovat tietämättään peitelleet jo vuosikausien ajan. Entistä poliisijohtoa epäillään virkarikoksista, johon maamme sisäministeri totesi, että ne eivät ole kunniaksi kenellekään.

Harhaanjohtava sijoitusneuvonta, tai sen yritys, on rikos, ei rikkomus

Sijoitusneuvonnan virheet paljastuivat ryöppynä – Nyt Fivan Tuominen kertoo, miten rikkomuksia on saatu aisoihin (HS 23.08.2017) on hyvä artikkeli tärkeästä aiheesta, mutta otsikko on väärin. Mukaan on saatu herkullinen:

"HS kertoi elokuun alussa tapauksesta, jossa asiakas oli nauhoittanut Aalto-pankkiiriliikkeen kanssa käymänsä keskustelun, josta kävi ilmi, että sijoitusneuvoja suoraan valehteli hyvin riskipitoisen sijoitustuotteen ominaisuuksista."

Finanssivalvonta maamme häpeätahra

Helsingin Sanomat uutisoi eilen Finanssivalvonnan (lyh. Fiva) oudosta suunnanmuutoksesta. Fivan kerrotaan muuttaneen kantaansa sen jälkeen, kun isoimpien eläkeyhtiöiden toimitusjohtajat olivat olleet yhteydessä suoraan Fivan johtajaan Anneli Tuomiseen

Totuus kuuluu lasten ja eläkkeelle jäävien suusta

Maaliskuun lopussa eläkkeelle jäävä Tilastokeskuksen Ilkka Lehtinen arvioi maanantaiaamuna, että joidenkin asuntorahastojen markkinoinnissa on pyramidihuijauksen piirteitä (Yle 20.3.2017)

 

Finanssivalvonta on tapansa mukaan hampaaton:

"Hovi korostaa sijoittajan omaa vastuuta sijoituksestaan, koska asuntorahastot eivät anna tuottolupauksia vaan kertovat tuotto-odotuksensa."

ja piiloutuu kolmannen osapuolen selän taakse:

Orava asuntorahasto ja Finanssivalvonnan korruptio

Koska HS uutisoi tänään 17.11.2016: Orava-asuntorahaston liiketoimintamalli yskii – Yhtiö ei pysty ostamaan lisää asuntoja ja osakkeen arvo on sukeltanut, on taas aika kerrata mennyttä, kuten vanhoissa sarjoissa ikään:

30.12.2010: Orava asuntorahasto perustetaan

23.9.2013: Kauppalehden "Orava, uutta verta pörssiin" ketju avataan

24.9.2013: Orava asuntorahasto listautuu Helsingin pörssiin

Verottaja, mätkäise jo

Voiko parempaa onnistumista kuvitella: Sama taho on sekä voittava myyjä että voittava ostaja! (SK 25.9.2016) - Investor House käytti samaan silmänkääntötemppua kuin ystävämme Orava Asuntorahastosto, eli teki voittoa ostamalla alihintaan, ja kirjaamalla "täyteen arvoon" taseeseen.

Orava asuntorahasto - vuosikymmenen puhallus

Orava asuntorahasto on lempiaiheitani, ja kirjoituksia aiheesta löytyy runsaan vuoden takaa yhteensä neljä.

Taitetusta eläkeindeksistä taas liikkeellä valhetietoa

# Eläkkeiden taitettu indeksi on ollut voimassa vuodesta 1996, jolloin se otettiin muka väliaikaisesti käyttöön mutta on ”unohtunut” voimaan vuodesta vuoteen.  Nyt sitten eläkeyhtiöt yrittävät väittää, ettei se ole mitenkään alentanut eläkkeiden tasoa. Helsingin Sanomissa julkaistiin 17.9. asiasta käppyröitä, joiden perusteella selitetään, että ilman palkkoihin sitomistakin eläkeläistalouksien tulotaso on kasvanut lähes samaa vauhtia kuin palkansaajien.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä