ElenaMariaUusitalo Sosiaalinen sillisalaatti

Suostuminen ei lakkauta perusoikeuksia

Jotkut tuntuvat luulevan, että asiakkaan suostuminen johonkin toimenpiteeseen, lähinnä avohuollon sijoitukseen tai huostaanottoon, on lopullinen valtakirja viranomaiselle toimia kysymättä, kuulematta tai huomioon ottamatta asiakkaan omaa mielipidettä. 

Laissa on monessa kohtaa puhetta suostumuksen antamisesta, on valtakirjaa, suullista suostumusta ynnä muuta. Suostumus on vapaaehtoinen, aina. Se myös lakkaa olemasta suostujan niin halutessa. Lastensuojelussa suostumus on usein asia, johon vedotaan. Henkilö suostuu johonkin, mutta ei huomaa, että voi myös suostumuksensa peruuttaa niin halutessaan. 

Lastensuojelun toimenpiteet kajoavat hyvin usein perheen suojaan, perheen yksityisyyteen. Ei ole kohtuullista olettaa, että henkilön suostumus vaikkapa avohuollon sijoitukseen olisi lopullinen, jonka jälkeen kaikki valta päättää henkilöön liittyvistä asioista olisi viranomaisilla.

Pelkästaan se, että lapsi otetaan huostaan ja sijoitetaan laitosmaisiin, säänneltyihin olosuhteisiin on vapauden rajoittamista ( siis puuttumista perusoikeuteen nimeltä vapaus). Voidaan kysyä, onko vapaaehtoinen avohuollon sijoitus vapauden rajoittamista? Tai sellainen huostaanotto, jota ei vastusteta. Kyllä on, sillä verrattuna elämään laitoksen ulkopuolella henkilö on laitoksessa tietyin tavoin rajoitettu toimimasta tahdonvaltaisesti. Kyse ei ole siitä, onko touhu oikeutettua, vaan siitä, mikä on vapauden ja vapauden rajoittamisen MÄÄRITELMIEN ero! 

Vapaaehtoisessakin sijoituksessa henkilö noudattaa laitoksen sääntöjä, esimerkiksi liikkumisen rajoituksia. Ovia saatetaan pitää lukittuina tai kioskilla käyminen on luvanvaraista. Vaikka tämä kaikki tapahtuisi sijoitetun suostumuksella itse sijoitukseen, se ei poista vapauden rajoittamisen olemassaoloa. Ei kukaan elä lukittuna omaan kotiinsa siten, että naapuri määrää, koska poistua saa. Eikä kukaan kysy poliisilta lupaa saada käydä Ärrällä. 

Suostumus ei ole kriteeri sille, että henkilön perusoikeutta voidaan lähteä rajaamaan ilman lakiin perustuvaa painavaa syytä. Perus- ja ihmisoikeudet ovat erittäin vahvasti ja painavin syin säädetty sellaisiksi. Ne kuuluvat kaikille, ei vain täysivaltaisille tai aikuisille, vaan myös lapsille. Perus - ja ihmisoikeudet saadaan syntymässä. Niistä ei voi luopua kokonaan, ei, vaikka kellotapulista julkisesti kuuluttaisi niistä luopuvansa. Ne ovat siitäkin huolimatta voimassa. 

Oli rajoittamisen peruste mikä hyvänsä, sen tulee ehdottomasti perustua lakiin. Lain nojalla lapsen vapautta saa rajoittaa mikäli se on välttämätöntä lapsen turvallisuuden, kasvatuksen ja kehityksen turvaamiseksi. 

Edellisen olemme kuulleet satoja kertoja huostaanottojen yhteydessä. Asiassa on kuitenkin iso mutta: mikä tahansa peruste ei ole riittävä osoittamaan, etteikö lapsen kehitys, kasvu tai turvallisuus säilyisi kotioloissa riittävien tukitoimien avulla. Perus - ja ihmisoikeuksien kannalta ei ole riittävää se, että kunnan sosiaalitoimen resurssit eivät riitä avohuollon tukitoimien järjestämiseen. Vielä vähemmän riittävää on viranomaisen viitsimättömyys, naamarajaperuste tai yksinkertaisesti vallankäytön halu.

Kun siis vastaisuudessa teille sanotaan, että "sinä olet suostunut vapaaehtoisesti tähän sijoitukseen" voitte muistaa tämän: asiakkaalla on perusoikeus muuttaa mieltään. Suostumuksella ei voida perustella yhtäkään perusoikeuden rajoittamista. Perusoikeutta ei voi suostumuksella luovuttaa pois. 

Yksikään toimenpide ei saa tehdä olemattomaksi perusoikeuden ydinajatusta, esimerkiksi henkilökohtaista koskemattomuutta. Perusoikeutta voidaan ainoastaan rajoittaa ja silloinkin suhteellisuutta noudattaen, painavasta, hyväksyttävästä, täsmällisestä syystä, ainoastaan ja vain lain nojalla ja ristiriidatta suhteessa ihmisoikeuksiin.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat