ElenaMariaUusitalo Sosiaalinen sillisalaatti

Perusoikeuksista ja vallanjaosta

 

Suomessa on perustuslaki, joka sisältää mm. perusoikeudet. Perustuslakimme on kansallista lainsäädäntöä, eli eduskuntamme säätämää lakia. Perustuslain oma, 22§, velvoittaa julkisten vallan huolehtimaan siitä, että myös ihmisoikeudet toteutuvat.

Tämä tarkoittaa sitä, että kaikenkarvaiselle lainsäädännölle, jota tulkitaan eri oikeusasteissa tai viranomaisessa, on annettava mahdollisimman ihmisoikeusmyönteinen tulkinta. Täällä Suomessakin on siis kenen tahansa yksilön asiassa toimittava siten, että lakia tulkitaan vähintään yhtä vahvasti ihmisoikeuksia suojaavana, kuin itse ihmisoikeussopimuksessa määrätään. Toki kansallisessa lainsäädännössä saa mennä myös pidemmälle, sitä ei kielletä missään. Harvemmin sitä kuitenkaan näkee. Saati kokee.

Koska moni on ihmetellyt, miten asiat oikein menevät ja miksi, yritän selväkielistää sitä sekametelisoppaa:

EY.n perustamissopimuksiin, kuten Rooman sopimukseen 1957, ei sisältynyt määräyksiä perusoikeuksista. EY oikeus ryhtyi jossakin vaiheessa soveltamaan niitä yleisesti, niin sanottuina yleisinä oikeusperiatteina. Sittemmin perusoikeuksien asema vahvistettiin Maastrichtin sopimuksessa ja edelleen Amsterdamin sopimuksella: Unioni perustuu kaikille yhteisen vapauden, ihmisoikeuksien, kansanvallan, perusvapauksien ja oikeusvaltion ( oikeusvaltioiden) periaatteelle. Tätä periaatetta tulee siis kaikkien kunnioittaa.

Periaate ei rajoitu oikeussaleihin tai lainsäädäntöön. Periaatetta tulee noudattaa myös kaikessa muussakin toiminnassa, vaikka kysymyksessä ei olisi oikeudellinen säädäntä tai täytäntöönpano. Suomeksi tämä tarkoittaa, että kunnanvirastossakin joka ikinen viskaali on velvoitettu noudattamaan näitä oikeusperiaatteita.

Euroopan Unionin jäseneksi mielivän valtion on noudatettava niitä. Se on yksi ehto päästä samalle hiekkalaatikolle. Ja jos jäsenvaltio rikkoo näitä periaatteita, voi se pahimmillaan menettää väliaikaisesti esimerkiksi äänioikeutensa.

Kysymys ei siis ole vain hienoista korulauseista vaan ihan oikeista velvollisuuksista, joita julkisen hallinnon tulee kansalaisiaan kohtaan noudattaa. Jokaisen virkamiehenkin, vaikka aamulla olisi kuinka noussut väärällä jalalla.

Usein kysellään ahkerasti, kuka näitä perusoikeuksien toteutumisia sitten valvoo? Mistä me voimme tietää, ovatko ne vain tahroja paperilla? No, sen tulisi mennä seuraavasti:

Etukäteen toteutumista valvotaan jo, ennen kuin lakeja edes säädetään. Koska lakien tulee siis olla sopusoinnussa perus – ja ihmisoikeuksien kanssa, täytyy ne muokata muotoon, joka ei ole ristiriidassa ihmisoikeuksien kanssa. Tätä valvontaa suorittaa työkseen esim. oikeuskansleri. Hänen ”ennakollinen valvontansa” ulottuu myös asetuksiin, eli alemmanasteisiin säädöksiin kuin laki, joita antaa mm presidentti, valtioneuvosto taikka ministeriöt.

Perustuslakivaliokunta valvoo ennakkoon oikeuksien toteutumista. Sen täytyy antaa lausunto säädettävien lakien perustuslainmukaisuudesta ja suhteesta ihmisoikeuksiin. Perustuslakivaliokunnan lausunnot eivät toki ole mitenkään oikeudellisesti velvoittavia, mutta niitä käytännössä , kuulemma, noudatetaan eduskunnassa. Ne ovat siis ”sitovia”.

Lakiehdotuksiin ja muihin asioihin, jotka eivät saa olla ristiriidassa perusoikeuksien kanssa, pyritään tekemään sellaiset muutokset, että poikkeuksiin ei tarvitsisi turvautua. Poikkeuksia tehdään kyllä, mutta ”sääntönä on” , että ne rajataan mahdollisimman vähiin. Poikkeus ei saa kajota itse perusoikeuden ytimeen, mutta se voi rajata sen erityistä osa-aluetta.

Äänioikeus on sellainen rajaus, sehän on sallittu vain täysi-ikäiselle, vaikka perusoikeudet kuuluvat kaikille iästä riippumatta. Samoin sanavapaus perusoikeutena on rajattua tietyissä tilanteissa.

Poikkeuslaki taas on eri juttu. Sellainen laki, joka on ristiriidassa perustuslain ja perusoikeuksien kanssa voidaan kyllä säätää, mutta se tulee rajata ajallisesti kestämään vain määräajan, sen tulee olla tarkka, välttämätön ja pakkotilanteessa tapahtuva menettely.

Ihmisoikeussopimukset eivät tunne lainkaan poikkeuslakimenettelyä.

Missään ei ole mainintaa, että valtiolla olisi oikeus rikkoa sopimuksia ja säätää sopimuksien kanssa ristiriidassa olevia lakeja. Joka tapauksessa Suomessa poikkeuslakimahdollisuus, onneksi vähentynyt sellainen, on. Käytännössä sen tulisi tarkoittaa vaikkapa uhkaavaa aseellista hyökkäystä maatamme kohtaan, jotta perusoikeuksia voitaisiin ryhtyä poikkeuslailla rajoittamaan. Ja silloinkaan ei voisi rajoittaa esimerkiksi syrjinnän kieltoa, joka on ehdoton perusoikeus.

Eduskunnan oikeusasiamies ja oikeuskansleri valvovat myös jo säädettyjen lakien tulkintaa ja soveltamista. Tässä työssä heidän tulee kiinnittää erityistä huomiota perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumiseen.

Myös tuomioistuimissa tulee valvoa oikeuksien toteutumista: Mikäli jokin säädös on ristiriidassa perustuslain kanssa, se voidaan jättää soveltamatta. Tämä ei tarkoita, että tuomioistuin voisi julistaa jonkin eduskunnan säätämän lain pätemättömäksi, mutta se voi, mikäli kyseinen laki ei noudata perusoikeuksia tai ihmisoikeuksia, jättää lainkohdan soveltamatta käsillä olevassa jutussa.

Perustuslakivaliokunta on jopa korostanut sitä, että tuomioistuinten tulisi tulkita lakeja perus- ja ihmisoikeusmyönteisesti.

Perustuslakivaliokunnalla on keskeinen merkitys. Se nimittäin tutkii ja hutkii ja toteaa, onko jokin lakiehdotus sovussa perusoikeuksien kanssa. Jos näin on, ja perustuslakivaliokunta niin toteaa, silloin ei tuomioistuimellakaan ole oikeutta jättää soveltamatta lakia jutussa, ja vedota perustuslain vastaisuuteen.

Huomion arvoista on, että tuomioistuimilla ei ennen ollut mahdollisuutta tulkita ja jättää ristiriitaisia säädöksiä soveltamatta, mutta nykyään on. Itse asiassa perustuslakimme kieltää myös hallintoviranomaisia soveltamasta lakia alemman asteista säännöstä, mikäli ristiriita perustuslakiin nähden on olemassa. Se perustuslaki kannattaa siis opetella, ennen kuin menee vaikkapa sossuun.

Paitsi kansallista valvontaa, on myös kansainvälistä valvontaa: Mikäli henkilö on tullut kohdelluksi kaltoin ja käyttänyt kaikki kansalliset oikeusasteet ja muutoksenhakukeinot saamatta oikeutta, voi hän valittaa YK.n ihmisoikeuskomitealle tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Suosittelen siis joka ikistä tutustumaan Kansallispoliittiseen sopimukseen ( KP-sopimus) ja Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Etenkin, jos asuu Suomessa.

Taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten sopimusten asiantuntijaelin taas on YK.n talous ja sosiaalineuvosto. TSS-komitea esittää kannanottoja valtiokohtaisesti. Komitean tietoon voivat kansalaisjärjestöt toimitella kirjallisia käsityksiään asioista.

Lisäksi on Euroopan sosiaalinen peruskirja, jonka noudattamista valvoo asiantuntijakomita. Valtiot raportoivat komitealle parin vuoden välein ja komitea antaa suhteellisen tarkkoja vastauksia ja korjauskehotuksia sopimusrikkomuksia koskien. Suomikin on saanut niitä, mutta viimeksi, kun kävin katsomassa, ei isänmaamme ollut reagoinut. Viimeistä edellinenkin nootti oli vielä komitealle vastaamatta.

Näin meidän oikeuksiamme siis ainakin tulisi valvoa. Tietysti tähän sörsseliin tulee lisätä virkamiehet, joiden tehtävä on edistää perusmaukan oikeuksien toteutumista, mutta tällä erää jätin heidät laskuista pois.

Suomessa on kansanvallan periaate:

Valta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta, eduskunnan kokoonpanonhan me äänioikeutetut äänestämme meitä edustamaan.

Tässä ei ole kuitenkaan ihan kaikki, mikä kuuluu kansanvaltaan. Kansanvaltaan kuuluu tärkeinä osa-alueina myös yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa siihen, miten maa makaa ja missä mennään. Tämä oikeus ilmenee mm. sanan- , kokoontumisen ja yhdistymisen vapautena. Osallistumisoikeutena. Lisäksi erikseen perustuslaissa mainitaan lasten oikeus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin.

Jossakin yhteydessä muistan lukeneeni, että edustuksellinen demokratia toimii vain, mikäli kansalaisilla on mahdollisuus keskustella ja arvostella ja puida muutenkin kaikkea, mitä ”ylhäällä päätetään”. Toisin sanoen kirjoittaja tarkoitti sitä, että edustuksemme eduskunnassa kuuntelee ja kuulee, mitä kansa miettii vaalien välilläkin ja peilaa kansan tahtoa kaikessa päätöksenteossaan. No, tiedämme asian olevan toisin.

Julkisuusperiaate on myös osa kansanvaltaa. Se on perusoikeus ja vahvistaa kansanvaltaa. Julkiset asiakirjat ynnä muut ovat julkista tietoa, ellei niitä ole erityisistä syistä rajoitettu.

Joissakin tapauksissa saamme jopa äänestää suoraan, kuten aikanaan äänestimme EU.hun liittymisestä. Kansanäänestys on kuitenkin vain neuvoa-antava, ” demokratiaa täydentävä” . Kansanäänestyksestä päätetään erikseen aina erityisellä lailla. Äänestyksen tulos ei ole lopputulos, vaan päättäjiä ohjaava vinkki, jos näin voisi hupaisasti sanoa.

Kansan tulisi siis voida, kaikkien lain tarkoitusten mukaan, ohjata ja valvoa virallista päätöksentekoa. Tässä kohden, kyllä: Saa nauraa.

Kansanvallan loppuhuipentumana mainittakoon kuntien itsehallinto, joka nauttii perustuslaillista suojaa. ( SOTE???? ).

Puhutaan seuraavaksi valtasuhteista, siitä, kuka ja missä mitäkin itse asiassa tekee, määrää ja hallinnoi?

Aloitetaan pääministeristä, jonka valitsee eduskunta ja jonka presidentti nimittää tehtäväänsä. Ennen valintaa eduskunta neuvottelee ja käy keskusteluja valtioneuvoston ohjelmasta. Nämä neuvottelutulokset, eduskuntaryhmien ja puhemiehen mielipide kourassa mennään sitten presidentin pakeille, joka antaa eduskunnalle tiedon ehdokkaasta. Sitten eduskunta äänestää, ja jos ehdokas saa yli puolet äänistä, hänestä leivotaan pääministeri.

Hallituksen tulee nauttia eduskunnan luottamusta. Eduskunta voi mitata luottamusta välikysymyksellä, hallitus tiedonannolla. Uuden hallituksen on annettava ohjelmansa heti eduskunnalle samoin on tehtävä, mikäli hallituksen kokoonpano merkittävästi muuttuu. Näin ei pitäisi syntyä epäluottamusta.

Jos epäluottamus kuitenkin syntyy, on hallituksen erottava ja presidentin myönnettävä ero hallitukselle tai asianomaiselle ministerille.

Presidentillä ei juuri valtaa ole, se, mikä on, on lähinnä ulkopoliittista valtaa. Siinäkin tärkeimmät sopimukset ja muut velvoitteet tarvitsevat eduskunnan hyväksynnän. Sama koskee sopimuksien purkua. Ja sotaa ja rauhaa.

Hallitus vastaa EU.ssa tehtävien päätösten kansallisista toimenpiteistä, elleivät ne vaadi eduskunnan hyväksyntää.

Itse asiassa hallitukselle annettu valta tässä kohden koskee koko EU.n toimialaa.

Presidentistä kuulee usein sanottavan, että hän on ulkopoliittinen keulakuva, mutta oikeasti se on hallitus ja sen pääministeri: Ulkopolitiikka, turvallisuuspolitiikka, ne kuuluvat hallitukselle, muu ulkopolitiikka kuuluu presidentille yhdessä hallituksen kanssa.

Näin ollen pressalla ei juuri valtaa ole, pääministerillä sen sijaan on sitä liikaa.

 

Sitten vielä hiukkasen laeista, niiden säätämisestä ja käyttämisestä:

Eduskunta säätää lait. Takoituksena on yksilöiden oikeuksien ja velvollisuuksien sääntely.

Laki tulee vireille hallituksen esityksellä tai lakialoitteella kansanedustajistosta tai kansalaisaloitteella. Vireille tuloa seuraa lähetekeskustelu, josta lakialoite sinkoaa valiokuntaan , jonne se kuuluu, ja jossa se valmistellaan. Seuraavaksi ehdotus otetaan eduskunnan täysistunnossa kahteen käsittelyyn, joista toisessa laki joko hylätään tai hyväksytään. Presidentti vahvistaa lain, ja ellei vahvista, se käsitellään eduskunnassa uudelleen. Mikäli se hyväksytään samanlaisena uudelleen, se tulee voimaan. Palatakseni prsidentin valtaan, on touhu tässäkin kohden vain muodollisuus, merkityksetön toimi, joka korkeintaan viivyttää lain voimaantuloa jokusella kuukaudella.

Lainsäädäntövalta väheni merkittävästi, kun liityimme EU.hun. EU.n säädökset ja direktiivit ohittavat meidän omat lakimme. Ne on laitettava käytäntöön ja sillä sipuli.Onhan eduskunnalla toki mahdollisuus osallistua näiden kansainvälisten lakien valmisteluun, mutta pääpiirteissään se ei päätä niistä, koska ne on jo päätetty Euroopassa.

Hallituksen on toimitettava eduskunnan käsittelyyn ehdotelmat EU.n säädöksistä, sopimuksista jne, jotka muutoin olisivat ja kuuluisivat eduskunnan toimivaltaan.

Eduskunnassa EU.ta koskevat asiat käsittelee suuri valiokunta. ( Paitsi ulkoasiainvaliokunta käsittelee ulkopoliittiset ja turvallisuuspoliittiset asiat!) . Valiokunnat antavat lausunnon hallitukselle näistä asioista ja voidaan jopa päättää, että asiasta keskustellaan eduskunnan täysistunnossa, mutta täysistunto ei suinkaan tee päätöstä näistä asioista.

Direktiivien toimeenpanosta eduskunta sen sijaan päättää, mikäi ne vaativat lailla säätämistä.

Lainsäädäntövvaltaa voidaan kyllä, myös delegoida. Vaikka se on ristiriidassa kolmijaon kanssa, josta hallitusmuodossa puhutaan ( lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta).

Alemman asteista säädösvaltaa ei alunperin haluttu antaa kuin presidentille ( asetukset) , hallitukselle ja ministeriöille. Viimeisimmässäkin ajateltiin, että valta rajoittuisi lähinnä jo soveltuviin säännöksiin ja niiden teknisluontoisiin piirteisiin, luoja tietää, mitä tuokin tarkoitti...

Nykyään perustuslaissamme on säännökset lainsäädäntövallan delegoimisesta. Presidentti, valtioneuvosto ja ministeriö voivat antaa asetuksia valtuuden nojalla. Valtuus on laissa säädetty valtuus.

Mutta: Vallan käyttäminen lakia alemmanasteisella asetuksella vaatii sen, että säädetyssä laissa on tähän valtaan valtuuttava säännös.

Ja valtuutus koskee vain vähäisiä yksityiskohtia, jotka liittyvät yksilöiden oikeuksiin. Lisäksi itse valtuuttavan lain on täytettävä erinäiset kriteerit, jotka ovat tarkkuus ja täsmällisyys.

Laki mahdollistaa lainsäädäntövallan myös alemmalle viranomaiselle, joka voi antaa säännöksiä määrätyistä asioista, jos siihen on erityisiä syitä. Tällaisen valtuuden on oltava soveltamiseltaan täsmällisesti rajattua.

Ja viimeinen ja tärkein edellytys tällaiselle delegoidulle vallan käytölle on, se, ettei se saa sisältää merkittävää harkintaa, siis merkittävää harkintavaltaa. Kyseessä on siis oltava vähäinen asia.

Kaiken tämän jälkeen voisinkin kysyä, moniko tämän repertuaarin todellisuudessa allekirjoittaa todellisuudeksi?

Sen, että Suomessa on kansanvalta, sen, että täällä vallankäyttö on tarkoin säädeltyä ja tarkkarajaista, sen, että täällä toteutuvat perusoikeudet ja ihmisoikeudet?

Minä hain tänään pari askia tupakkaa ihmiselle, joka asuu nk.palvelutalossa. Ruohonjuuritason esimerkki vallankäytöstä, jolla ei ole pirunkaan tekemistä perusoikeuksien kanssa. Talo on täynnä hoitajia, eikä asiakas ole vajaavaltainen. Rahaakin hänellä oli. Hänellä on oikeus saada palvelua, josta hän maksaa. Viimeksi vein hänelle suklaarusinoita ja sipsejä. Ei ole myöskään kauaa siitä, kun nostin hänen ulottumattomiinsa nostettuja esineitä hänen saatavilleen. Joku jossakin on päättänyt, ettei hänellä ole oikeutta mm. edellä mainitsemiini asioihin, koska ne ovat epäterveellisiä. Kukahan hänen oman päätösvaltansa on mennyt delegoimaan eteenpäin?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Ensi selailun perusteella Elenan juttu vaikuttaa sellaiselta joka pitää lukea vielä pariin kertaan uusiksi ja ajatuksella.

Lukiessa tuli mieleen Valtiontalouden tarkastusvirasto, joka jo monen vuoden ajan on katsonut oikeudekseen hoputtaa ja käskeä panemaan hallituksen "rakenneuudistukset" (esim. kunta, sote) ripeästi toimeen. Kuinka ollakaan, perustuslakivaliokunta on sittemmin katsonut osan noista "uudistuksista" (ainakin kunta, ehkä sote) perustuslain vastaisiksi. Toisin sanoen VTV on käskenyt hallintoa ja poliitikkoja tekemään perustuslain vastaisia tekoja. Eikö tämä ole pöyristyttävää, ennen kuulumatonta. Virasto (VTV) jonka pitäisi valvoa laillisuuden toteutumista, itse käskee perustuslain vastaisiin tekoihin.

Fipo-lain valvojana VTV on katsonut oikeudekseen antaa tulevaisuussuosituksia, vaikka fipo-laista tällaista valtuutusta on vaikea löytää.

Muutoinkin on erittäin kyseenalaista, toteutuuko täällä se, että "vallankäyttö on tarkoin säädeltyä ja tarkkarajaista, sen, että täällä toteutuvat perusoikeudet ja ihmisoikeudet"? Minä en siihen enää usko.

(( Miksi en löydä Elenan kirjoitusta US:n etusivun listasta? ))

Elena Uusitalo

No tuo on tosiaan pöyristyttävää, kyllä. Tuosta tarkastusvirastosta lueskelinkin ( kuten opiskelijan kuuluu, read, read, read ) että ihan ei mene, kuten Strömsöössä. Itse asiassa mietiskelin, että siitä olisi voinut mainita, mutta onhan tämä blogi jo maratoonin mittainen muutenkin.
Ja joskus tosiaan tuntuu, että tässä maassa käsky naamioidaan kehoitukseksi ja toisinpäin, mikä milloinkin sopii intresseihin. " Suositus" : Tee näin, tai voithan tehdä noinkin, mutta sitten oletkin jonkun tai joidenkin hampaissa. "Käsky": tämä menee näin ja tämä on sinun velvollisuutesi lain mukaan, voit tosin tehdä toisinkin, kunhan minä hyödyn siitä myös. Jossakin jopa sanottiin ja ihasteltiin, että Suomessa ei ole korruptiota. En usko enää siihenkään...

Kiitos muuten kysymyksestä, miksi en ole etusivulla :D Se lämmittää mukavasti :)

Toimituksen poiminnat