ElenaMariaUusitalo Sosiaalinen sillisalaatti

Kihniö - lasten kunta

Lapset toivat viime viikolla kotiin kutsun Kihniön yhtenäiskoululle lauantaina 4.10. Lapussa luki, että tiedossa on pelejä ja jättinyyttärit ym. "superkivaa toimintaa". Tapahtuman järjestäjinä toimivat Kihniön vapaaseurakunta, helluntaiseurakunta ja luterilainen seurakunta. Tapahtuma oli otsikoitu komian kansainvälisesti "Kids action night".

No, päätimme noudattaa kutsua, eihän täällä niin paljon tapahtumavaihtoehtoja ole verrattuna perusviikonloppuun vaikkapa Tampereella. Kirkkoon kuulumattomina oletimme, että tiedossa on uskonnollinen sananjulistuksellinen tapahtuma, jossa järjestetään kenties kasvomaalausta ja trampoliinilla hyppelyä. Emme siis odottaneet mitään ihmettä. Viimeksi, kun olin seurakunnan järjestämässä tapahtumassa toisaalla, lähdin kesken pois, koska lapset ehtivät "kyllästyä Jeesukseen".

Toisin kävi nyt. Tilaisuus alkoi hauskalla juonnolla oranssista väristä. Jokaisella ohjaajalla ja toimitsijalla oli yllään oranssi paita. Kun juontajatyttö puetti juontajapojalle nolon oranssin, villaisen, silmille tipahtavan tupsupipon, siinä repeilin jo minäkin. Hyvin vedetty.

Seurakuntalaisilla oli kasassa bändi, joka lauloi tietenkin uskonnollisia lauluja, mutta reippaasti ja rytmikkäästi. Ei tullut nolo olo mihinkään seurakuntaan kuulumattomalle. Ei tuntunut siltä, että jaahas, taas ollaan väärässä paikassa väärään aikaan, sana "Jumala" ei nyppinyt. En kokenut, että tässä minua nyt käännytetään. Rytmit tarttuivat nelikymppiseen hevimammaankin ja 15 sentin koroissa tuli lyötyä tahtia lattiaan. Ja lapsilla oli hauskaa.

Suurin yllätys oli kuitenkin se lapsille järjestetty toiminta. Kasvomaalausta oli, kuten olin arvannutkin. Lisäksi koulu oli jaettu alueisiin, joissa jokaisessa oli erilaista toimintaa. Karaoke oli yläkerrassa, liikuntasalissa oli temppurata ja autoilurata, ulkona ajeltiin mönkijöillä, käytäviltä ja juhlasalista löytyi limboa, penkiltä pudotusta, hedelmäpeliä, tikanheittoa, legonurkkaus, palapelejä ja palikkapeli ynnä muuta. Käytävän päästä löytyi jopa minieläintarha, jossa oli kaneja ja koiranpentuja. 

Ruokalassa oli jättinyyttärit, jossa tarjoiltiin ihmisten mukanaan tuomia herkkuja, kahvia ja mehua. Lapsille tuli hiki kaiken touhun keskellä. Vauhti pysyi aisoissa, kun välillä rauhoituttiin välipalalle. 

Ohjaajia oli riittävästi huolehtimassa lasten turvallisuudesta ja oheistamisesta. Kunnasta oli paikalla myös ensiapu sattumien varalta, mutta heitä ei vissiin tarvittu, sillä oranssipaitaisista ei todellakaan ollut pulaa.

Ei tarvittu jäähallia, eikä kaameita rahoituksia. Näin laaja ja monipuolinen tilaisuus saatiin järjestettyä ilmankin. Tarvittiin vain vapaaehtoisuutta ja yhteistyötä, intoa ja oma koulu. Viimeksi muistan lasteni viihtyneen yhtä hyvin Ähtärissä, jossa oli järjestetty vastaavanlainen "touhutalo" eläinpuiston yhteyteen.

Tilaisuuden lopuksi soitettiin vielä musiikkia ja pidettiin esitys, edelleen värejä koskien. Biisit ja puheet olivat rauhallisempia kuin alussa. En tiedä, mikä oli varsinainen tavoite, mutta loppua kohden lapset tuntuivat vähän kyllästyvän ja sitä myötä myös rauhoittuvan kaiken touhuamisen jälkeen. Mikä oli tietysti meitä aikuisia ajatellen hyvä juttu.

Ainoana miinuksena- näin taiteilijan näkökulmasta - hiukan ärsyttää se ainainen mustan värin lokeroiminen surun ja varsinkin synnin väriksi, kuten kävi tässäkin tapahtumassa yhden esityksen yhteydessä. Musta on värinä tärkeä paitsi taiteessa myös elämässä. Musta " ei itse elä millään aallonpituudella, se imee itseensä ne kaikki" ja siksi se on minun lempivärini. Lienen syntinenkin, kukapa ei olisi, mutta jos elämässäni on kaikki aallonpituudet yhtä aikaa niin koen eläväni täyttä elämää.

Mutta viis tuosta pienestä miinuksesta. Minä jätän muutenkin aina sen "miikan" mainitsematta, jos lapsista joku tuo sellaisen koenumeronsa mukana kotiin. Kymppi on silti kymppi ja kokonaisuudessaan tämä tapahtuma oli täysi sellainen. 

Tapahtumassa arvottiin lasten kesken herkkukorit, joten muutamalle onnekkaalle tuli tästä lauantaista karkkipäivä. Lisäksi limbopisteen kolmelle parhaalle järjestettiin finaali, joka sai huisit aplodit. Kisaajat olivatkin todella notkeaa sakkia. Jos minä olisin yrittänyt alittaa seitsemääkymmentä senttimetriä niin paikalle olisi takuulla tarvittu ambulanssi.

Kiitos järjestäjille ja kaikille mukana olleille. Lapset nauttivat, näin pelkkiä hymynaamoja kaikkialla. Kihniö on lasten kunta, olen sen sanonut ennenkin ja sanon taas. Toivoa sopii, että se säilyy sellaisena, eivätkä nämä meidän hyvät systeemimme katoa Sote-uudistuksen tsunamin myötä muille maille vierahille. 

Joka tapauksessa, kun yleisesti puhutaan pienten kuntien kuihtumisesta ja siitä, ettei niissä ole enää elämää niin minä plikka väitän vastaan. Voit ajaa parissa minutissa Kihniön ohi ja kuvitella, että tuossakin oli joku tuppukylä.

Ja olla niin väärässä!

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat