ElenaMariaUusitalo Sosiaalinen sillisalaatti

Sananvapaudesta

 

 

Suomessa on sananvapaus ja sitä koskeva laki. Sananvapaus on ihmisoikeus.

Laki koskee ammattilaisviestintää ja ihan yhtä lailla yksityistä viestintää. 


Sananvapautta ei voi rajoittaa etukäteen vaan sen rajoittaminen tapahtuu vasta sen jälkeen, kun on suustaan jotakin päästänyt tai koneellaan naputellut ja sanomisensa julkaissut.


Tärkein asia, mitä tulee muistaa, on se, että sananvapaus on oikeus ja sen rajoittaminen on poikkeus.


Sananvapaus jaetaan kahteen erilaiseen "suojaryhmään", heikompaan ja vahvempaan. Jaottelu ei perustu itse sananvapauslakiin vaan se on syntynyt valiokunnan ja eduskunnan toiminnan tuloksena lakeja viilatessa.


Sananvapautta voidaan rajoittaakkin. Helpointa on rajoittaa sananvapautta esimerkiksi kaupallisissa asioissa, kuten vaikkapa mainoksessa. Mainoksessa ei saa esimerkiksi mollata toisten tuotteita tyyliin " Sun Light on surkeaa, osta Fairyä".

Olennaista on laatu. Poliittista sananvapautta ei juuri saa rajoittaa. Kaupallinen viestintä nauttii myös sananvapauden suojaa. Mainonnan vapaus samalla tavalla ajatellen ei nauti yhtä laajaa sanomisen  vapautta, joten sitä voidaan rajoittaa. Kysymys on toki kuluttajan suojasta, sillä eihän mainoksessa voi väittää mitä vain. 


Entäs sitten Facebook tai internet yleensä? Mikä nyt sitten on semmoinen kirjoitelma, joka mitataan milläkin mittarilla? 


Verkkojulkaisu on sellainen, jossa julkaisija kerää ja käsittelee julkaistavia osia kokonaisuudeksi. Asiaan liittyvät keskustelupalstat ovat julkaisun osia, esimerkiksi netissä julkaistavan lehden keskustelupalsta on itse julkaisun osa. Verkkojulkaisu ilmestyy säännöllisesti, se on aikakausmainen julkaisu ja sillä on päätoimittaja ja sen tiedot tallennetaan.
Verkkoviesti on taas eri asia. Se on myös yleisölle suunnattu viesti, mutta minkäänlaista edellä mainittua "touhua" ennen sen julkaisua ei tapahdu.  Verkkoviestillä ei ole myöskään päätoimittajaa. 


Oman profiilin päivittely, vaikka se olisi säännöllistäkin, ei ole verkkojulkaisun julkaisemista  vaan verkkoviestin julkaisemista.  Päivittelijää ei lasketa päätoimittajaksi. Minä en ole päätoimittaja, vaikka päivitän säännöllisesti omaa profiiliani.


Verkkojulkaisulla on SUUREMPI vastuu kuin verkkoviestillä. Lehtien verkkojulkaisut vs meikäläisen profiili ovat siis ihan kaksi eri asiaa. Kumpikin on silti sananvapauslain piirissä, koska molemmat ovat suunnattuja yleisölle.


Sananvapaus ei riipu itse viestinnän muodosta. Se riippuu käytetystä julkaisumuodosta. 
Asioita voi tuoda julki kirjoittamalla, esittämällä, kiipeämällä puhujan pönttöön mellastamaan, juoruamalla tyttöjen illassa  ja niin edelleen. Se on viestinnän muotoa.

Sananvapauslakia sovelletaan VÄLINEELLÄ tehtyyn viestintään. Lehdet, ohjelmat ja verkkojulkaisut ovat lain piirissä. Ne ovat julkaisumuotoa. Kyseisten julkaisujen tekijät kuuluvat niin ikään lain piiriin. 


Jos viestintä on SUORAA, eli jos pidät puhetta vaikkapa häissä, sinuun ei sovelleta sananvapauslakia.
Sellaista viestiä, joka EI ole tarkoitettu yleisölle, ei ole tarkoitettu säänneltäväksi sananvapauslain puitteissa.


Viestinnän kohteen on siis oltava yleisö, jossa KUKA TAHANSA voi ottaa viestin vastaan. Esimerkiksi Ratsastusliiton jäsenlehden voi tilata kuka hyvänsä maksamalla jäsenmaksun.  Häihin taas ei voi (  kuokkavieraita lukuun ottamatta ) tulla kuka vain. Siinä on siis se ero.


Käytännössä näitä ihmisjoukkoja eli yleisöä harkitaan tuomioistuimissa tapauskohtaisesti. Esimerkiksi suljettu ryhmä, jossa on 10 valikoitua henkilöä puhua pajattamassa, ei ole joukkoviestintää. Ystävien keskinen keskustelufoorumi ei myöskään ole sitä. Työpaikan sisäinen ilmoittelu niin ikään on joukkoviestinnän ulkopuolella. 


Mikä lasketaan joukoksi Facebookissa? Eli siis yleisöksi. Kirjoitat yleisölle
-Jos asetuksesi on julkinen, eli kaikki niin haluavat voivat nähdä päivityksesi.
-Jos asetuksesi on "vain kaverit", mutta sinulla on laaja joukko kavereita. Vaikkapa 3500.
-Jos olet ryhmässä, jossa on tuhansia muitakin.
Näissä tapauksissa olet asettanut viestisi "joukkojen" nähtäille ja voidaan siten tulkita, että viestilläsi on yleisö, johon voidaan sananvapauslakia soveltaa.


 Jos olet asettanut julkaisusi näkymään vain muutamille, kyse ei ole samasta asiasta ja sananvapauslakia ei sovelleta.

Mitä sitten sovelletaan?

Rikoslakia. Ja vahingonkorvauslakia, mikäli tarvetta soveltamiseen tulee. 


JULKAISIJA vastaa julkaisemastaan aineistosta. Julkaisu on siis homman avainsana, kun puhutaan sananvapaudesta ja lain soveltamisesta. Minä voin saada viestin sähköpostiini. Siinä voi olla aineistoa, joka on salassa pidettävää. Jos julkaisen sen, olen  vastuussa salassapidettävän tiedon levittämisestä sinne ja tänne. Minulla ei ole oikeutta levittää sitä eikä minun sananvapauteni ylety kyseiseen viestiin. En voi vedota sananvapauteen.


Asianosainen itse sen sijaan voi salassapidostakin huolimatta ITSE kertoa asiasta vaikkapa omassa profiilissaan tai Facebookryhmässä. Esimerkiksi: " Oltiin sossupalaverissa ja edelleen ne vetoaa siihen pahoinpitelyepäilyyn, vaikka syyttämättäjättämispäätös tuli jo! Lisäksi ne vetoaa mun bipolaariin, vaikka mulla on siihen toimiva lääkitys!" Henkilö itse on oikeutettu päättämään, mitä tietoa hän jakaa itsestään.


Sellaisen JULKISEN asiakirjan tai tallenteen, joka on kenen tahansa saatavilla, saa julkaista. Esimerkiksi oikeuden käsittelyt ja päätökset saattavat olla julkisia ja niihin on siten pääsy. Alan kirjallisuudessa näemme usein viitteitä, joissa mainitaan päätöksistä, jotka ovat kaikkien saatavilla.


Sosiaalisessa mediassa ei ole pakko ilmoittaa, mistä on tietonsa saanut, kun jotakin julkaisee. Lähteiden suoja suojaa myös tavallista viestin tekijää. On oikeus olla paljastamatta tiedon alkuperää. Tämä koskee niin ikään toimittajaa. Tämä tarkoittaa, ettei aineistoa tarvitse luovuttaa esim. poliisille. Kysymyksiin ei tarvitse vastata.


 Ainoastaan silloin, kun asiasta on tuomoistuimen päätös, tietolähde on paljastettava. Tällainen päätös tosin annetaan vain erittäin painavasta syystä.


Lähdesuoja antaa mahdollisuuden toimia nimimerkin suojissa. Nimimerkki suojaa ihmistä hänen henkilötietosuojansa mukaisesti, hänen niin halutessaan, joten ikuinen länkytys nimimerkillä huutelusta on turhaa. Se on oikeus.

 

MIKÄ sitten on rikollista sisältöä?

 

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan, yllyttäminen sotaan, vakoilu, julkinen rikokseen kehoittaminen, turvallisuussalaisuuksien paljastaminen, väkivaltakuvauksen levitys, uskonrauhan rikkominen, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levitteleminen ja etenkin, jos se koskee lasta. 


Lapsen kohdalla riittää jo kuvan hallussapito, jos se loukkaa lapsen sukupuolisiveellisyyttä. 


Sukupuolisiveellisyyden markkinointi ja loukkaaminen ovat myös rikoksia. 


Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen, kunnianloukkaus, markkinointi ja kilpailumenettelyn rikkominen, salassapitorikos, vaaran aiheuttaminen tietojenkäsittelylle, virkasalaisuuden rikkominen, tekijänoikeusrikos, arvopaperirikos ja kurssin vääristäminen ovat rikoksia.


Tämän letkan lukijoita kiinnostaa lähemmin kunnian loukkaaminen ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen. Siitä on ollut niin paljon puhetta.


Yksityiselämää loukkaa se, joka OIKEUDETTOMASTI joukkotiedotusvälinettä käyttämällä esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että se on omiaan aiheuttamaan vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa loukatulle.


Loukkaavana EI pidetä asiaa silloin, jos se esitetään POLITIIKASSA, ELINKEINOELÄMÄSSÄ, JULKISESSA VIRASSA TAI NIIHIN RINNASTETTAVASSA tehtävässä toimivasta henkilöstä, ja jos ESITTÄMINEN ON TARPEEN YHTEISKUNNALLISESTI MERKITTÄVÄSSÄ ASIASSA.


Yhteiskunnallisesti merkittävä asia voi olla vaikkapa vanhusten hoito. Epäkohta vanhainkodin osastolla on yhteiskunnallisesti merkittävä aihe. Laitoksen työntekijäkin saa arvostella työnantajaansa epäkohdan osalta, mikäli epäkohta on totta eikä työnantaja ole ryhtynyt toimenpiteisiin epäkohtaa muuttaakseen. 
Joissakin tapauksissa on annettu potkuja moisesta arvostelusta. Työntekijää ei kuitenkaan saa sen vuoksi irtisanoa, lojaliteettivelvoitteestaan huolimatta. Sananvapaus esimerkin kaltaisessa asiassa menee lojaliteetin edelle, eikä lojaliteetti ylety työpaikalla tapahtuvien rikkomusten hiljaiseen hyväksymiseen.


Viranomaisen toimintaa saa arvostella. Samoin Suomen pääministeriä. Kyseessä on silloin mielipide. 


Kunnianloukkaukseen syyllistyy toisesta VALHEELLISEN TIEDON esittänyt.
KUOLLEESTA ei saa myöskään esittää kunniaa loukkaavaa tietoa, se saattaa loukata vainajalle läheisiä ihmisiä.


Kunnianloukkauksena EI pidetä arvostelua, joka koskee politiikkaa, elinkeinoelämää tai julkisessa virassa toimivaa henkilöä, tieteessä, taiteessa, taikka niihin rinnastettavassa toiminnassa tapahtuvaa menettelyä, ja JOKA EI SELVÄSTi ylitä sitä, mitä voidaan hyväksyttävänä pitää.


Yksityiselämän loukkaamisessa olennaista on jälleen yleisö. Kunnianloukkauksessa sellaista ei tarvita. Riittää, että esittää PERÄTTÖMÄN tiedon yhdelle ihmiselle.


Netissä asiayhteyksissä törmää usein kertojaan, joka arvostelee vaikkapa sosiaaliviranomaista. Sosiaaliviranomainen on julkisessa virassa, ja häntä saa siten arvostella, sillä hän voi itse vaikuttaa työnsä laatuun ja hänen työnsä on julkisen viran toimittamista. Huomioitavaa kuitenkin on se, että edes sossua ei ole hyvä mennä haukkumaan yksityishenkilönä vaikkapa jakorasiaksi, jos näkee hänet viihteellä baarissa työajan ulkopuolella. Sossu ei tee silloin työtään. Eikä ole siten virantoimituksessa. Näissä tapauksissa saattaa tulla rapsut.


Mikäli jakaa toisen henkilön lausuman, jossa loukataan toisen yksityiselämää, on osasyyllinen.  Levittäjällä tulee olla asianomaisen suostumus levittämiseensä. Edelleenkin, tiedon tulee olla PERÄTÖNTÄ tietoa.


Erikseen ajatellaan joukkotiedoitusvälineen kautta saatua tietoa, sillä silloin jakajalla on perusteet olettaa tiedon olevan totta. Ja itse jakamiselta, vaikka tieto olisikin perätöntä, puuttuu tällöin se tahallisuus, joka on edellytys rangaistavuuteen. 


Toisaalta KKO:2011:101 tuomiossa todetaan, että väärien tietojen esittämistä ei ole syytä sallia silloinkaan, kun ne liittyvät yhteiskunnallisesti merkittävään asiaan. Kuten voimme todeta, on sananvapaus tiettyjen asioiden tiimoilta tulkinnanvaraista.


Voidaan kuitenkin noudattaa kolmen kovan sääntöä:
Tiedon jakajalla on oltava OIKEUS tietoon, sen tulee olla TOTTA ja tieto ei saa rikkoa SALASSAPITOA. 


Esimerkiksi sellainen tallenne, joka on julkisessa oikeudenkäynnissä tallennettu, on totta, siihen on oikeus ja se ei riko salassapitoa. Mikäli Aamulehden toimittaja kirjoittaisi jutun sellaisesta oikeudenkäynnistä, hän voisi mennä paikalle kuuntelemaan, mitä siellä salissa oikein höpistään. Aamulehti voisi julkaista asiasta jutun ilman, että se rikkoisi lakia. Näemme yhtenään otsikoissa kuvia oikeudenkäynneistä. Miettikääpä Aueria.


Minä voisin julkaista blogin koskien mitä tahansa julkista oikeudenkäyntiä.


Voisin kirjoittaa mistä tahansa julkisesta toiminnasta jopa provokatiivisen ja ironisen ja arvostelevan blogin rikkomatta yhtäkään lakia. Mielipiteeni ei nähkääs riko lakia silloin, kun kohde on julkinen. 


En kuitenkaan saisi liittää kirjoitukseeni asianosaisten osoitetietoja, puhelinnumeroita, lääkärintodistuksia tai muuta sellaista materiaalia, johon tarvittaisiin asianosaisen lupa. Voisin kuitenkin kirjoittaa eräästä Kuopiolaisesta opettajasta, sillä se ei olisi riittävän yksilöivää tietoa.


Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut Suomelle tuomioita sananvapausrikkomuksista. Ja ihan syystäkin.
EIT on huomauttanut mm. , että yleistä kiinnostusta herättävään keskusteluun puuttuminen vaatii hyvin painavat perusteet.
Suomi on saanut moitteita etenkin siitä, että tuomiot täällä ovat olleet rikosoikeudellisia niin, että ihmisoikeudet, joihin sananvapaus nimenomaan kuuluu, on unohdettu.

 


( Käytin tätä kirjoittaessani aineistona Pirkko Pesosen kirjaa Sosiaalisen median lait. Käytin myös kirjassa mainittuja liittetiedostoja. )

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat