ElenaMariaUusitalo Sosiaalinen sillisalaatti

Mikä siinä pahassa on niin kivaa?

Kirjoitan liittyen yleisesti uutisointiin ja ihmisten loputtomaan "pahan janoon".

Viimeisin esimerkki, joka sai minut suivaantumaan, on Oulun kellarivauvat. Tapaus on julma ja karmea, mutta niin ovat ihmisetkin, jotka puhuvat karmeasta naamakirjapäivityksestä silloin, kun itse päivitys kertoo lusikan putoamisesta lattialle. Olkoonkin vertauskuvallinen, mutta silloin se olisi tullut myös otsikoida niin.

http://www.seiska.fi/Rikos/Oulun-vauvasurmista-epaillyn-naisen-karmiva-F...

Kuka piti päivitystä karmeana ennen kuin lapset kellarista löytyivät? Ei kukaan. Siitä tuli karmea vasta, kun Seiska sen niin meille markkinoi. 

Ehkä Oulun esimerkki on surkea. Pitäisi etsiä lievempi juttu esimerkiksi pelkästään sen vuoksi, että jengi tarttuu taas vain Oulun tapaukseen eikä varsinaiseen asiaan.

Joka on se, että ihmisillä tuntuu olevan tarve uskoa, saada uskoa ja saada olla uskossaan oikeassa, pahaan.

 

Jos naapurista kuuluu ääniä, mieleen tulee perheväkivalta.

Jos ihmisellä on musta silmä, on häntä lyöty.

Jos lapsi itkee pitkään, naapurit olettavat, että lapsi on yksin ja vanhemmat baarissa. 

Onhan se aina hyvä tarkistaa, jos epäilee jotakin, mutta en minä nyt siitä kirjoita vaan siitä, miksi ensimmäinen ajatus on aina negatiivinen?

Sitä jopa odotetaan. Sitä halutaan. 

Kukaan ei tee pro gradua siitä, jos nuori mies pelastaa hylätyn vauvan. Kukaan ei ryhdy tutkimaan nuoren miehen menneisyyttä. Uutinen unohtuu parissa viikossa. Mutta jos nuori mies ampuu parikymmentä luokkatoveriaan ja jokusen opettajan, asia nostetaan esille vuosienkin kuluttua. Tekoa, sen taustaa ja syitä puidaan aina kirjoiksi asti.

 

Äiti Teresa jäi historiaan hyvänä ihmisenä. Häntä ei tosin mainita usein, toisin kuin Hitler mainitaan. Jokainen vittumainen viranomainenkin on aina Hitler. Vähintään natsi.

 

Onko tämä tapa negatiiviseen asenteeseen geeneissämme ja siten biologinen?

Jos ajatellaan vuotta kukka ja keppi, kun kuljimme alasti ja oksia syöden: Leijonan kohtaaminen tiesi todennäköisesti epäonnea. Kaikkia oli siis syytä epäillä. "Jos sillä on hampaat, se syö meidät." Tuskin kukaan silloin ajatteli, että leijona on osa ravintoketjua ja siten yleishyödyllinen. 

 

Vai onko syy propagandassa?

Jos kerran joka ikinen politikko saarnaa siitä, että osallistuva sosiaalinen Suomineidon nostoyritys on kaiken a ja o, niin uskokaamme se? Jos kerran olemme tehoelvytyksen varassa, niin mitä tässä muuta voi kuin äänestää kokoomusta?

Seuraammeko siis negatiivisen puheen esimerkkiä olemalla itse negatiivisia, sietääksemme negatiivisuuden ylipäätään? Kuten köyhyyden, vanhusten hoidon rappion, työllisyystilanteen, sosiaaliturvan leikkaukset sun muut hömpötykset.

 

Vai olisiko perimmäinen syy uskoa aina pahinta itsetunnossa? Jos toisella menee huonosti, se on hyvä. Etenkin, jos itsellä menee vielä huonommin. Silloin voi keskittää keskustelun ytimen toiseen ja tulla itse unohdetuksi. 

Kateuden voi laittaa samaan kategoriaan sillä erotuksella, että kateusteemalla saattaa saada itsensä muihin nähden korkeampaan statukseen. Pahaan uskominen parantaa siis omaa sosiaalista asemaa?

 

Ihminen on kieroutunut omassa hyvän ja pahan ajattelun jaottelussaan. Pahaa saa puhua ja tulostaa niin paljon kuin sielu sietää, mutta hyvän puhumiselle on säännökset. Väliä ei ole sillä, puhuuko edes totta. 

Homma ei saa mennä imarteluksi. Liika kehuminen on noloa jopa epäkohteliasta.

Kehuja ei osata käsitellä, ei vastaanottaa.

Kuunnelkaa joskus leikkikentillä muita äitejä:

"Ompas sinun KukkaMaariallasi ihana pipo! Mistäs ostit?"

Niin , kun sen pipon voi itsekkin hankkia, jos haluaa. Sopii kehua.

Samaan tyyliin kehutaan rattaita, kenkiä, haalarin kuosia, mitä milloinkin. 

Mutta moniko on kuullut kehuttavan toista hyväksi äidiksi? Tai toisen miestä komeaksi ja auttavaiseksi? Tai toisen lasta niin ihanan sosiaaliseksi ja hyvin käyttäytyväksi ja pyydettävän neuvoa omankin tenavan kohdalla asiaan.

Jauhelihakastikkeen maustamiseen saa kysyä reseptiä. Miksi ei kasvatukseen? 

Siksi, että kysymällä neuvoa muualta, kuin neuvolasta, olet kyvytön yksilö. Tuskin olet edes vanhemmaksi soveltuva. Lisäksi olet epäilyttävä. Tulet iholle. Teet olon epämukavaksi.

Jos moitit jotakuta, siihen osataan kyllä suhtautua. Vastapalloon tulee olan takaa tai toinen poistuu paikalta niskojaan nakellen, soittaa kaverilleen ja kertoo kohdanneensa taas yhden kusipään.

 

 

Niimpä niin.

Ei ihme, että Iltalehti myy.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat