ElenaMariaUusitalo Sosiaalinen sillisalaatti

Tahroja paperilla

Kirjaukset. Nuo viralliset sanat, joita kirjoitetaan lastensuojelun asiakkaiden elämästä. Sanat, joita käytetään ohjenuorina tukitoimille. Sanat, joita kerrataan hallinto-oikeuksissa.

Ne ovat lain mukaan sanoja, joiden tulee vastata totuutta. Totuutta sen vuoksi, että yksikään lapsi ei maassamme joutuisi kaltoin kohdelluksi. 

Kirjauksista kiistellään paljon. Joidenkin mielestä kirjauksissa ei ole virheitä. Asiakkaat eivät vain näe omaa tilannettaan. Totuutta.

Joidenkin mielestä kirjauksia tehdään mielivaltaisesti.

Haastattelin erään perheen äitiä. Sain luvan kanssa lukea heistä tehtyjä kirjauksia.

Äiti kertoi perhetyöntekijän istuneen heillä juomassa kahvia ja puhumassa siitä, millaisia kesäkukkasia aikoisi istuttaa tänä vuonna. Perhetyöntekijä oli usein sanonut, miten mukavaa juuri heidän perheeseensä on tulla. Kaikki on aina niin hyvin.

Äidille perhetyöntekijän kirjaukset olivat täydellinen shokki. 

Lukiessani papereita sain kuvan perheestä, jossa lapset ovat suoranaisessa hengenvaarassa. Papereiden perusteella kaikki lapset tulisi kiiresijoittaa välittömästi. Niin ei kuitenkaan tehty. Miksi?

Kummastelin papereita lukiessani, kuka eläinten vihaaja on tuonut perheeseen hoitoon kirjauksissa mainitut kolme koiraa? Moiseen perhehelvettiin en itse veisi lemmikkiäni hoitoon edes hätätilassa.

Miksi asiasta ei ole tehty eläinsuojeluilmoitusta? Ainakin minulle tuli mielikuva, että koirien omistaja on vastuuntunnoton ja vaarantaa koiriensa kehityksen.

Äiti ei kirjausten mukaan hermostu, vaikka ohjaaja sanelee neuvojaan useasti ja pitkään. Itse saan mielikuvan äidistä, joka kuuntelee aamusta iltaan lasten mellastusta heidän leikkiessään. Onhan kyse useammasta lapsesta, ääntä takuulla piisaa.

Jaksaako äiti kuunnella ohjaajan jäkätystä? Onko äidille kehittynyt suodatin, jossa tietyt äänensävyt ja vaateet vain menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos? Minulle on, minulla on neljä lasta. 

Toinen vaihtoehto on, että äitiä ei neuvottu millään tavalla. Äiti ei itse muista työntekijän neuvoneen häntä. Hän muistaa työntekijän puhuneen kukkasista. Ja juoneen kahvia.

Kirjauksissa kerrotaan, miten perheen vauva nauttii muiden lasten seurasta herättyään päiväuniltaan. Vauvanhan tulisi olla hengenvaarassa sisarustensa seassa. Kirjaukset nimittäin kertovat, että isommat lapset riehuvat niin, että asunnon huonekalutkin rikkoutuvat.  Piirtävät seiniin, repivät verhoiluja reikaleiksi terävillä esineillä. Äitiä lapset eivät kunnioita lainkaan.

Äitiä ei juurikaan kehuta kirjauksissa. Hän on äiti, joka ei ruoki lapsiaan lasten pyynnöistä huolimatta. Äiti ei myöskään siivoa eikä huolehdi lastensa perustarpeista. Hän ei yksinkertaisesti ymmärrä asiaa, vaikka hänelle huomautetaan siitä useita kertoja.

Kummastelen kirjausta suuresti. Miksi vauvaa ei huostaanotettu? Vauvasta myös mainitaan hänen olevan hyvin kehittynyt. Sen täytyy merkitä ruokaa, hoivaa ja unta. Vauvat eivät kehity tuurilla vaan hoidolla. Kuka vauvaa on hoitanut niin hyvin, että hänestä on tullut "erittäin hyvin kehittynyt"? Perheessä, jossa lapset ovat selkeästi oman onnensa nojassa?

Kirjauksissa on paljon puhetta päivärytmistä ja elämän ennakoitavuudesta. Muistan lukeneeni Kaksplussaa jossakin neuvolan odotustilassa vuonna kukka ja keppi odotellessani pääsyä vastaanotolle. Mieleeni on jäänyt juttu, jossa puhuttiin positiiviseen sävyyn nimenomaan siitä, että vauvan tultua on syytä heittää hyvästit ennakoitavuudelle ja tiukoille päivärytmeille.

Ammattilaisten taholta oheistettiin, että kannattaa ottaa löysemmin rantein ja nauttia lapsentahtisuudesta. Korostettiin lapsiperheen tärkeysjärjestystä, jossa mainittiin riittävä ruoka , lepo ja ajan antaminen lapsille.

Olivatko nämä ammattilaiset siis väärässä?

Mietin, mitä kyseiset kirjaukset tehnyt sosiaali-ihminen sanoisi minun perheeni ennakoitavuudesta.

Esimerkkinä ruokahuolto: Syömme lämpimän ruoan kello 11, kello 12, kello 13, kello 14, kello 15...ja niin edelleen. Siis sen mukaan, kun ihmisiä valuu koulusta kotiin. Minun ennakoitavuuteni perustuu siihen, että joka päivä on riittävästi ruokaa jokaiselle. Olen toki kuullut, että jokaisen tulee noudattaa normaalia päivärytmiä, joka on kaikilla muillakin lapsiperheillä. Eli syödä ateriansa kello 11.00. Se ei ole suurikaan vaiva, pitää vain muuttaa koulun lukujärjestys tähän yleiseen rytmiin sopivaksi.

Olettaisin, että  ruokapolitiikassa on perheillä omansalainen aikataulutus. Tässäkin jutussa äiti tietää, mitä ja milloin, sillä äitihän sitä arkea pyörittää. Isä on töissä. 

Kirjausten mukaan lapset myöntävät, etteivät usko äitiä. Huisin erikoista, koska kaikkien muiden lapset uskovat äitejään.

Kirjausten mukaan lapset kuulemma korjaavat jälkensä vieraissa ja koululla ja päiväkodilla, mutta kotona se ei kiinnosta. Tämäkin on huisin erikoista, sillä kaikkien muiden lapset siivoavat onnesta soikeina nimenomaan kotonaan.

Perheen esikoinen kuvataan kirjauksissa hirveäksi. Hän huutaa ja uhittelee, hän on puhunut rumasti naapurillekkin.  

Kirjaaja kertoo isän rauhoittavan nuorta ja isän toiminnan olevan kuin oppikirjasta. Seuraavassa hengenvedossa kirjataan, että perhetyö on kauhean huolissaan perheessä esiintyvästä rauhattomuudesta ja rajattomuudesta.

Millä logiikalla nämä kaksi perättäistä lausetta käyvät yksiin? Ensin kehutaan isän rauhoittavan nuorta esimerkillisesti ja heti seuraavan pilkun jälkeen ollaan huolissaan rajattomuudesta. 

Kirjaaja kertoo lasten touhujen olevan jopa vaarallisia. Lopuksi on ehdotettu äidin tukitoimeksi juttuseuraa.

Juttuseuraa? Luulisi sosiaalitoimen kirjaavan hieman rankempia tukitoimiehdotelmia siitä, mitä perhe tarvitsee, jos lasten toiminta aiheuttaa vaaraa muille tai lapsille itselleen.

 Äiti itse mainitsee tuentarpeensa useammin kuin kerran. Äiti toivoo apua laskujen maksamiseen. Sosiaalitoimi ei on eri linjoilla.  Työntekijä kokee äidin toiveen kritiikkinä ja puhuu yhteistyön hankaluudesta.

 

"Jää valtava huoli elämäntyylistä!!!"

Rivi riviltä näen vain vaaraa, laiminlyöntiä ja lauman toinen toistaan rajattomampia lapsia. Miten elämäntyyliä pitäisi muuttaa, että kirjaaja voisi siitä kiitellä? Minkä asian tulisi muuttua? 

Äiti ei osaa sanoa. Hän on kysynyt asiasta, mutta hänelle on vastattu vain, että asioita on. 

Voi jeesuksen pistoolit, mikä vastaus. Asioita on. No niin on. Minullakin on tuossa pöydällä Hyasintti lasiruukussa.

 

Mistä se huoli sitten on herännyt tässä perheessä?

Lasten ulkovaatteet ovat likaisia ja niiden yleisilme on nuhruinen. Kirjaus on tehty LOKAkuussa. Miettikääpäs itse...

Sitten on ruokahuollon vuoro. Se on yksipuolinen ja puutteellinen. Lapsilla on nälkä. Joku lapsista on vaatinut äidiltä nälkäänsä ruokaa heti! Muualla lapset jaksavat odottaa perunoiden kypsymistä istuen hiljaa ja suorana kuin kynttilät.

Yhdellä lapsista on erityisruokavalio ja hän  on saanut syömäohjeita terveydenhuollosta. Hänen tulisi syödä viidesti päivässä. Äiti on puuskahtanut.

Asia on jätetty roikkumaan ilmaan...huono äiti, joka ei ruoki lapsiaan?  

Mikä oli sosiaalitoimen ehdotus asiassa? Ei mikään. Papereissa ei ole kirjattuna lapsen ruokavaliosta mitään. Aivan, kuin äidin puuskahdus olisi riittänyt todisteeksi siitä, että lapset näkevät nälkää. 

Kysyn ruokahuollosta. Siitä erityisruokavaliosta. Äiti lataa ruokavaliosta faktaa niin, että lyö minutkin ällikällä.  Lisäksi hän kertoo kysyneensä  neuvoa, jos on tarvinnut.

Äiti laittaa kotona ruoan alusta asti itse. Hän on kova leipomaan ja myös osa lapsista leipoo mielellään. Äiti ei tiedä, mistä viiden aterian kirjaus on saanut alkunsa, sillä heillä syödään aamiainen, lounas, välipalat, päivällinen ja illallinen. Koulukkaat toki syövät myös koulussa. Lapsensa erityisruokavaliosta hän on huolehtinut ja tietää, mikä lapselle sopii ja mikä ei. 

Kirjaukset kertovat, että ruokavaliota noudattava lapsukainen on kalpea ja laiha. Äiti on laiha. Kaikki lapset ovat laihoja. Äiti kertoo, että tyttö ei liho. Hän oli jo vauvana pieni ja kulki miinuskäyrillä kuitenkin niillä pysyen. Alkoi jo ärsyttää haastattelun lomassa se, että jotkut voivat syödä herkkuja vaikka kuinka paljon lihomatta. Minun tarvitsee vain kävellä nakkikioskin ohitse, lihon siitäkin hyvästä kaksi kiloa.

Perheen äiti nimittelee miestään luurangoksi. Jos kaksi hongankolistajaa tekee lapsia, mitä siitä seuraa? No hongankolistajia, oletettavasti. Sosiaalitoimi on eri mieltä. Se syyttää perhettä sen omista geeneistä.

Vauva on selällään sängyssä ja juo itse maitoa pullosta. Kirjauksen perässä on huutomerkki. No eikö omatoiminen,  erittäin hyvin kehittyneen maininnan saanut vauva olekkaan positiivinen asia? Esikoinen on jälleen kiukutteleva, ja joutuu huoneeseensa äidin tiukassa komennossa. Minne se rajaton ja auktoriteetiton äiti, jota kukaan ei kunnioita, nyt jäi?

Lapset syövät karamelliä, joita ovat saaneet lahjaksi.

On ollut synttärit. Kirjaaja toteaa kuivasti, ettei ole edes juhlittu.

Ei juhlittu, mutta syövät lahjaksi saamiaan karkkeja?

Äidin kahden tunnin reissusta kauppaan vauvan kera on kirjauksissa maailmanlopun meininki. Kirjaajan mielestä äidin ja vauvan kaupassa käynti ja yhden lapsen nouto esikoulusta ei  saisi kestää kahta tuntia.

Kirjattu kuitenkin on, että äiti tulee kotiin useiden kauppakassien kanssa. Mitä tässä nyt muka sitten on huolestuttavaa???

Tavaraa on ostettu paljon ja samalla reissulla on noudettu eskarilainen kotiin. Laksekaamme vauvan kanssa kuluva aika turvaistuimista irroitteluineen ynnä muineen, kaupan kiertäminen ja tavaroiden valitseminen, kassalla jonottelu, pakkaaminen ja autoon kantaminen koko ajan vauva mukana. Lisäksi esikoululla lapsen noudon yhteydessä pukemiset ja autoon laittamiset ynnä muut manööverit. Kaksi tuntia on kuulkaa hieno suoritus.

 

 

Eniten minua häiritsi kirjaustapa. Ei suinkaan se, että asioita oli kirjattu graavisti, vaan se tapa.

Työntekijä on kirjannut suoranaista kauhuskenaariota. "Koti on kuin maanjäristyksen jäljiltä". Lause on kirjoitettu isoin kirjaimin ja perässä on useita huutomerkkejä. Kirjaaja on kirjoittanut yksittäisiä sanoja, kuten  "kaaos" yksittäin, ilman asiayhteyttä, sanojen perässä on parhaimmillaan viisi huutomierkkiä. Lisäksi sanat on kirjoitettu isoilla kirjaimilla ja lihavoitu.

" JÄRJETÖN!!!!!"

" VALTAVA HUOLI!!!!!!"

" PUUTTEELLINEN!!!!!"

" KAAOS!!!!!"

Perhetyö "huutaa" raportissaan. Katson huutamiseksi kirjaamistavan, joka sisältää useita huutomerkkejä lihavoidun tekstin päätteeksi. Itse asiassa perhetyöntekijä huutaa omissa kirjauksissaan niin usein, että alan pohtia, kuka siellä talossa oikein huutaa? Rajattoman perheen lapset vai se perhetyöntekijä?

Kirjaustapa on asia, joka minua häiritsee. Se ei ole asiallinen, viranomaismainen. Tuntuu, kuin lukisi jonkun kilarit saaneen teinin facebookpäivitystä.

 

Viralliset sanat, joiden tulee vastata totuutta. Kirjaukset. Joita käytetään ohjenuorana tukitoimissa ja hallinto-oikeuksissa. Sanat, jotka päättävät monen lapsen kohtalon. 

Tällaisiako ne todella ovat? 

 

Ei savua ilman tultako?

Kuulkaas, jos te olette koskaan yrittäneet sytyttää märkiä puita, niin te tiedätte, että ilman tulta sitä savua nimenomaan on.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat