ElenaMariaUusitalo Sosiaalinen sillisalaatti

Mitä on lapsen vieraannuttaminen?

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE

Puhun vieraannuttamisoireyhtymästä, ( Parental Alienation Syndrome, eli PAS), jonka nosti tietoisuuteen 80-luvulla Yhdysvaltalainen tohtori Richard A. Gardner. Myös oikeustieteen lisensiaatti Anja Hannuniemi on julkaissut Gardnerin määritelmän.

 

 Eronneella pariskunnalla on lapsi, joka on vanhempiensa yhteishuollossa ja asuu lähivanhempansa luona. Lähivanhemmalla on PAS eli vieraannuttamisoireyhtymä. PAS on usean erilaisen ilmenemismuodon, eli oireen, summa.


Ensimmäinen oire on etävanhemman mustamaalaaminen. Huomioitavaa on sen jatkuvuus. Lähivanhempi kertoo kaikille läheisilleen jatkuvalla syötöllä etävanhemmasta, joka ei ruoki lasta, pukee lapsen rikkinäisiin vaatteisiin, antaa lapsen juosta ulkona pakkasessa pelkällä paidalla, ei noudata minkäänlaista päivärytmiä. Lapsen järkyttävät olosuhteet etävanhemman luona kerrotaan vakaasti ja harkiten, väritellen ja emotionaalisesti, niistä puhumista jatketaan kunnes niille saadaan "backup", eli kertoja uskotaan. Mikäli lähivanhempi "jää kiinni" puheistaan, hän ohittaa tilanteen, kuin mitään ei olisi koskaan sanottukaan. Vieraannuttaja on taitava manipuloitsija. Usein hän saakin suuren joukon ihmisiä, jopa viranomaisia uskomaan tarinansa.

 

Toinen oire on perustelujen puute. Vieraannuttajalla ei ole perusteluja väitteilleen kysyttäessä "miksi?" tai "miten niin?" Vieraannuttaja ainoastaan jatkaa lausetta, tai aloittaa alusta. Hän saattaa selittää, miten etävanhempi on väkivaltainen, juo, käyttää huumeita, aikoo kaapata lapsen, käyttää lasta hyväkseen tai jättää lapsen heitteille. Vieraannuttaja luottaa siihen, ettei kuulija kysy kysymystä " miten sinä todistat tuon väitteesi?"  Todellisuudessa harva kysyykään. Ihminen, kuullessaan kauhutarinaa suloisen lapsen hirviövanhemmasta, kumma kyllä, on aina valmis uskomaan tarinan. Verrataan rakastunutta ihmistä, joka kehuu ja ylistää uutta kumppaniaan. Kuulija saattaa jopa ärsyyntyä " ei se nyt niin erikoinen tyyppi ole!".  Kauhutarinaa sensijaan halutaan uskoa. Tuohon ihmisluonteen piirteeseen vieroittaja iskee ja luottaa, yleensä hyvin tuloksin.

 

Kolmas oire on lapsen suhtautuminen etävanhempaansa. Vaikka lapsella olisi kokemuspohjaista tietoa ja tajua siitä, että etävanhemman luona kaikki on hyvin, ei hän ilmaise sitä sanoillaan tai käytöksellään. Pitkäkestoisen vieroittamisen tuloksena lapsi ei enää kykene muistamaan, mikä totuus on. Lapsi uskoo vieroittajan hänelle syöttämät valheet tosina ja toistaa ne, aivan kuten DVD-soitin toistaa Aku Ankkaa. Lapselta kysyttäessä, hän käyttää itselleen epäluonnollista äänensävyä ja usein ikätasoonsa nähden liian monimutkaisia ilmaisuja. Kolmevuotias voi käyttää sanaa "insesti" , vaikka ei tiedä sanan merkitystä.

 

Neljäs oire on lapsen esiintuoma "minä itte". Jokainen tietää pienillä lapsilla olevan itsenäisen toiminnan kausia, joissa vähiten kaivataan aikuisen apua. Tässä ei ole kyse sellaisesta itsenäisyydestä vaan valheellisesta, manipuloinnin seurauksena syntyneestä ajattelusta, jota lapsi pitää omanaan. Vieraannuttava lähivanhempi voi hyvin sanoa ettei lapsi halua tavata etävanhempaansa, vaikka kuinka suostuttelisi. Vieraannuttaja esittää julkisesti yhteistyökykyistä vanhempaa, mutta todellisuudessa hän manipuloi lasta, ja siinä onnistuessaan käyttää lapsen sanomisia "lakinaan" ja oikeutuksena olla laittamatta lasta tapaamiseen etävanhemman kanssa. "Lapsi ei halua, se ei ole siis lapsen edun mukaista". Valitettavaa on, että tämäkin menee lähes aina läpi mm sosiaalivirkailijoille.

 

Viides oire on lapsen antama tuki vieroittajalle. Lapsen puheet heijastavat vieroittajan puheita, lähes aina sanatarkasti. Lapsi ei kuitenkaan kykene kertomaan, miksi hän vaikkapa haukkui sisaruksensa tyhmäksi, tai huusi etävanhemman uudelle puolisolle " lähe meneen täältä, sä et edes kuulu tänne!" Kysyttäessä lapsi saattaa sanoa " mun piti" tai " en mä tiiä".  Etävanhemman kehoittaessa lasta pyytämään anteeksi, lapsi ei edes ymmärrä, mitä väärää hän on sanonut.

 

Kuudes oire on vieroittajan kyvyttömyys tuntea syyllisyyttä ja kiitollisuutta. Nämä kaksi puutetta sivuavat läheltä narsismia ja psykopatiaa, mutta niiden välille ei tule siitä huolimatta automaattisesti vetää yhtäläisyysmerkkiä.

Vieraannuttaja voi käyttää hyväkseen mitä tahansa etävanhemmasta irtilähtevää tiedonmurusta. Korkokenkien käytöstä tehdään pornoa, saunaoluen juomiesta alkoholismia. Itseään lasta voidaan jopa pahoinpidellä ja vierittää syy etävanhemman niskoille. Lapsi voidaan pitää nälässä, jotta saadaan paino laskemaan, ja sen jälkeen punnita lapsi ja väittää, että paino on etävanhemman luona laskenut, ja viitata etävanhemman kyvyttömyyteen ruokkia lasta.

Etävanhemmalta saatetaan pyytää joustoa tapaamisissa, mutta vieraannuttaja itse ei jousta koskaan. Edes sovitut tapaamiset tai yhteydenpito eivät läheskään aina toteudu. Vieroittaja pyrkii minimoimaan ja lopettamaan kaiken kommunikaation lapsen ja etävanhemman välillä. Mikäli asiasta saataisiinkin esimerkiksi oikeuden määräys, pyrkii vieraannuttaja siitä huolimatta kiertämään määräystä aina, kun se on mahdollista. Hän voi myös keksiä raskaita syytteitä etävanhempaa vastaan, ja hakea sitä kautta täyttä yksinhuoltoa ja tapamisten minimointia tai lopettamista. Ja yleensä hän näin tekeekin. Lisäksi lapseen tarttuu vieroittajan asenne. Lapsi ei osoita etävanhemmalleen enää mielihyvää, ole kiitollinen saamistaan lahjoista. Mitä kauemmin lapsi altistuu vieroittavan vanhemman manipuloinnille, sitä enemmän hän alkaa kokea myös itse etävanhemman rakkaudenosoitukset ja anteliaisuuden itseensä kohdistuvana manipuolintiyrityksenä.

 

Seitsemäs oire on lapsen oman mielikuvan häiriö. Lapsi alkaa käyttää vieroittajan sanoja ja termejä omassa puheessaan, vaikka ei olisi ikänsä puolesta kykenevä ymmärtämään puheensa sisältöä. Lapsi puhuu opetetusti, ilman, että hänen elekielensä vastaa puhuttua tuotosta. Väkivallasta puhuva lapsi ei ilmaise kasvoillaan pelkoa, hänen tunnereaktionsa ei vastaa kerrottavaa asiaa. Pieni lapsi saattaa käyttäytyä neuroottisesti, pestä jatkuvasti käsiään tai heräillä yöllä tarkistamaan, onko vanhempi paikalla. Lapsi kanavoi hämmennyksensä toimintaan, kuten pesemiseen, ja hän varmistaa yöllä, ettei ole yksin. Koska kokemus ei vastaa vieroittajan sanomaa, ja etävanhempi nukkuukin omalla paikallaan kaikessa rauhassa, saa lapsi ristiriitaista viestiä. Pienelle lapselle tämä on niin hämmentävää, ettei hän kykene sitä käsittelemään. Tämän vuoksi pienillä lapsilla esiintyy usein neuroottisia oireita tai heillä on korostunutta tarvetta kiinnittää liiallista huomiota asioihin, joiden tulisi olla täysin päivänselviä.  Jos vieroittaminen on pitkäkestoista, ja lapsi kasvaa vieroittajan ilmapiirissä vuosia,todennäköisyys  hänen psyykensä jakautumisesta "splitiksi" kasvaa. Tämä altistaa lapsen vakaville itsetunnon häiriöille. ( Narsistinen persoonallisuus, psykopatia )

 

Kahdeksas oire on viha. Vieroittaja levittää mustamaalauskampanjansa laajalti sukuun ja yhteisiin ystäviin aiheuttaen välirikkoja monella taholla kohdistuen etävanhempaan. Ei ole ennenkuulumatonta, että etävanhemman terveys heikentyy vieroittamisen johdosta, jolloin vieroittaja käyttää myös tätä tietoa hyväkseen kytkemällä sen kertomukseensa etävanhemman huonoista elämäntavoista. Vieroittaja ei pitäydy ainoastaan etävanhemmassa, vaan laajentaa vieroituskampanjansa koko etävanhemman sukuun ja ystäviin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei lapsi enää tapaa etävanhemmanpuoleista sukuaan tai ystäviä lainkaan. Myös lapsen mielipide suvusta ja ystävistä muutetaan negatiivikseksi, samoin kuin etävanhemmankin. Samaan aikaan vieroittaja tuo vahvasti esiin olevansa itse uhri. Hän syyttää etävanhempaa vieroittamiesta ja itsensä sekä oman puoleisen sukunsa ja ystäviensä mustamaalaamisesta.

 

Oikeuslaitokset ja sosiaaliviranomaiset ovat alttiita uskomaan vieroittajaa. Se on hyvin ymmärrettävää silloin, kun ei tunneta oireenkuvaa. Lapsen tapaamisasioissa uskotaan helposti vieraannuttavan vanhemman sanaan, se kirjataan lapsen omana tuotoksena. Etenkin pienempien lasten kohdalla luotetaan välilliseen, vanhemman antamaan kertomukseen, ja siihen ,että vanhempi tuntee lapsensa. Lasta ei usein edes kuulla.

Jos kyseessä on vanhempi lapsi ja häntä kuullaan, ei tiedon uupuessa osata kiinnittää huomiota lapsen tapaan kertoa etävanhemmastaan. Ei huomata tuotetun sanoman ja tunnereaktion ristiriitaa eikä lapsen lähes poikkeuksetta sanatarkkaa kopiota vieroittajan puheesta.

Usein vieroittajan saatua tavoitteelleen hyväksyntä, rajoitetaan tapaamisia. Lapsi saa kaikilta tahoilta viestin, että juuri vieroittava vanhempi on oikeassa, ja siten parempi vanhempi. Vieroittava vanhempi ruokkii lapsen käsitystä pienillä seikoilla, kuten jatkuvalla tarkistelulla lapsen ollessa etävanhemmallaan: " Soitathan joka päivä, onko kaikki hyvin, oletko sinä saanut syödäksesi, joko kävit pesulla, sataako siellä-olitteko ulkona, saitko iltapalaa..." Ja niin edelleen. Lapsi joutuu jatkuvasti miettimään, onko hänen hyvä olla etävanhemman luona, jos kerran lähivanhempi jatkuvasti huolestuneena asiasta kyselee. Vieroittaja pyrkii samoilla metodeilla murentamaan myös etävanhemman itevarmuutta vanhempana. Vieroittaja lähettää esim.sähköposteja, joissa arvostellaan lapsen kanssa olemista, kyseenalaistetaan päivänselvyydet ( ruoka, uni, ulkoilu, oleminen, välittäminen...). Vieroittaja määrää etävanhempaa tekemään haluamallaan tavalla ja ellei etävanhempi noudata ohjeita, kääntyy vieroittaja viranomaisten puoleen pyrkien jälleen rajoittamaan tapaamisia entisestään.

Vieroittaja perustelee tapaamisrajoituksiaan lapsen suojelulla ja edulla. Yleisesti hän perustelee seuraavan tyyliin: " Lapsi reagoi tapaamisten jälkeen, lapsi on levoton, väsynyt, hämmentynyt ja kaipaa kotiin" . Tämä hunaja sosiaalitoimen ja oikeuslaitosten korville menee usein läpi niine hyvineen. Kukaan ei kysy " miten reagoi, millä tavoin hämmentynyt, miten se ilmenee, onko lapsi käynyt asiasta psykologilla, onko reagointiin muita mahdollisia syitä?" Ei. Viranomaisten keskuudessa , kuten olemme tulleet huomaamaan, sana "huoli " menee läpi tässäkin asiassa, usein ilman kummempia perusteita. Edelleen painotan myös seikkaa joka on erittäin oleellinen : Etävanhempaa ei kuulla.

Mikäli etävanhempaa kuultaisiin, tulisi esiin monia seikkoja. Huomattaisiin, että etävanhempi kyllä ruokkii lapsen, mutta ruokavalio voi poiketa lähivanhemman vastaavasta. Samoin päivärytmi, ulkoilu, ynnä muut todennettaisiin kuuluvaksi täysin normaaliin perheen elämään jonkinasteisin eroavaisuuksin lähivanhemman perheen elämästä. Lyhyesti siis kaksi kotia, kaksi erilaista tapaa, joista etävanhemman tapa on täysin, ja yhtälailla, lapsen edun mukainen ja hyvä.

Valitettavasti vieroittajalla on ennakkoon jo keino tähänkin. Hän kerää usein laajan tukiverkon, niinkutsutun "hovin" ympärilleen, joka puoltaa hänen omaa näkemystään etävanhemmasta. Tätä keinoa käyttäen on helppo harhauttaa viranomaiset uskomaan etävanhemman kelvottomuuteen.

Viranomaisten tulisi aina herätä siinä vaiheessa, kun huoltoriidan jatkuessa vieroittava vanhempi jatkuvasti, sovintoesityksistä huolimatta, hakee täyttä yksinhuoltoa lapseen. Yleensä yksinhuoltoon ei ole mitään perusteita. Jos viranomaiset tutkisivat asiaa tarkemmin, huomattaisiin, että riitainen etävanhempi onkin lähivanhemman luoma mielikuva, ei todellinen henkilö. Huomattaisiin vieroittajan pitkäjänteinen kiusanteko, jolloin etävanhemmankin suutahtamiset ja sanomiset saisivat aivan uuden valon ja näkökulman. Näitä pitkällisen ärsyttämisen johdosta sanottuja sanomisia vieroittaja pyrkii saamaan voidakseen esittää niitä irroitettuina asiayhteyksistään sosiaalitoimelle ja oikeuksille, vedoten etävanhemman agressiivisuuteen. Pyrkimyksenään yksinhuoltajuus ja sen tuoma mahdollisuus lopettaa lapsen ja etävanhemman tapaamiset kokonaan.

 

Ikävä ilmiö on myös juridinen suhtautuminen vieroittajiin. Heidän asiaansa ajetaan täysillä eteenpäin huolimatta lapsen edusta. Vaikka juristi jossakin vaiheessa tajuaisikin avustavansa lapselle epäedullisempaa vanhempaa, harvoin hän ehdottaa päämiehelleen sovintoa vastapuolen kanssa. Päinvastoin hän kärjistää viimeiseen asti vieroittajan tyylin mukaisesti asioita, ilman todellisuuspohjaa ja perustaa todistelunsa samoihin heiveröisiin kantimiin, kuin vieroittaja itsekkin.

Kaikin puolin vieraannuttamisessa on kyse suuresta järjestelmällisestä operaatiosta, jossa pyritään saamaan kaikki, myös viranomaiset uskomaan vieroittajan versio.  Vieroittaja itse on niin sisällä omassa "oireistossaan" että on olemuksessaan hyvinkin uskottava. Hänelle ei tuota vaikeuksia harhauttaa viranomaista, antaa vääristeltyä todistusta, pimittää tietoa, vaikuttaa todistajaan, lähes kaikki rikoslaissa mainitut rikkomukset liittyen viranomaisten ja oikeuksien harhauttamiseen ovat vieroittajalle täysin normaalia toimintaa.

Mikäli vieroittaja ei onnistu vakuuttamaan vaikkapa psykologia tai joutuu itse arvioitavaksi, ei hän hätkähdä siitäkään. Hän saattaa jopa olla hyvässäkin yhteistyössä etävanhemman kanssa aina siihe asti, kunnes pääsee pälkähästä.  Vieroittaja vaihtaa ammattilaista, ellei hän saa haluamaansa lausuntoa tai lopputulosta. Hän voi jatkaa tavoitteeseensa pyrkimistä vuosikausia aiheuttamalla lapselle suunnattoman stressin vain ajaakseen omaa etuaan. Myös toisinpäin voi käydä. Vieroittaja ei välttämättä hae minkäänlaista ammatillista lausuntoa yhtään mistään. Hän voi väittää elävänsä täysin harmonista elämää ideaaliperheessä, ja väittää tekevänsä yhteistyötä etävanhemman kanssa. Lapsi kuitenkin reagoi ja etävanhempi saattaa huolestua. Mikäli etävanhempi esittää huolensa viranomaisille jäätyään ilman vastakaikua lähivanhemmalta, on tämä vieroittajalle kuin lahjaksi annettu ase jolla ampua.

Vieroittaja aloittaa kampanjan, jossa etävanhempi esitetään kiusaajana ja turhien tukitoimien tai psykologien vaatijana lapselle, jota ei vaivaa mikään muu kuin hirviömäinen etävanhempi, jonka luokse lapsi joutuu menemään joka toinen viikonloppu. Näin lapsi saattaa jäädä vaille hoitoa, jota hän oikeasti tarvitsisi.  Esimerkillä yritän tuoda esiin asiassa sen puolen, että on aivan sama, mitä etävanhempi tekee. On aivan sama, mitä viranomainen tekee. Ellei lopputulos palvele vieroittajaa, hän riitauttaa asian.

Sellaista asiaa ei ole olemassa, mitä vieroittaja ei osaisi hyväkseen käyttää.

Viranomaisten ja tuomioistuimien tulisi muistaa lapsen etu ja hyvin yksinkertainen psykologinen fakta. Lapsen minäkuvan kehitys perustuu mielikuvaan omasta vanhemmasta/omista vanhemmista. Jos lapsen minäkuvan perustaa vaurioitetaan, vaurioituu lapsen oma minäkuva. Hänen normaali kehityksensä vähintään vaarantuu ja käytännössä se poikkeuksetta heikentyy. Lapsen edun nimissä tulisi osata tunnistaa PAS ja määrätä lapsi terveelle vanhemmalle asumaan.

Viranomaisten ja tuomioistuimien tulisi huomioida PASin yhteydessä myös se, että vieroittaja etsii itselleen kaltaistaan seuraa. Hänellä on lähes aina mielenterveysongelmia ja häiriintynyt  itsetunto. Tämä on nähtävissä liian tiiviinä toiseen tukeutumisena. Esimerkiksi vieroittajan uusi puoliso on hyvin usein sama asia kuin vieroittaja itse. Pariskunnan mielipiteet eivät eroa toisistaan eivätkä he kykene irtautumaan toistensa vaikutuksesta normaalisti. He tekevät asioita yhtenä ihmisenä ja puhuvat yhdellä suulla. Etenkin tuomioistuinten tulisi kiinnittää huomiota vieroittajan kumppanin ominaisuuksiin, sillä yleensä vieroittaja avioituu sellaisen kumppanin kanssa, jolla on vastaavat häiriintyneet käsitykset kuin vieroittaajalla itsellään. Yksin vieroittaja ei pärjää koskaan. Ilman "hoviaan" hän on voimaton.

Huomioni kiinnittyy lähes aina tiedon puutteeseen. PAS on Suomessa yleinen ilmiö, ja sen oirekuva on selkeästi nähtävissä. On viitteitä siitä, että asiaan olisi jo tartuttu. Pakollinen sovittelu ennen tuomiostuimiin menoa huoltoriidoissa on hyvä asia. Siitäkään ei kuitenkaan tule olemaan mitään hyötyä, ellei vieraannuttamisoireyhtymää tunneta, eikä sen oireita tunnisteta.

Jokaisen sosiaalivirkailijan, asianajajan ja tuomarin tulisi lisäkouluttautua ja oppia tunnistamaan vieroittamisen merkit työssään. Jokaisen viranomaisen, joka toimii lasten asioissa liittyen huoltoriitoihin, tulisi tarkoin harkita vieroittamisen mahdollisuus ja poissulkea se. Viranomaisilla on kaikki valtuudet pyytää asiaan tarvittavat dokumentit ja määrätä tarvittaessa huoltoriidan osapuolet psykologisiin tutkimuksiin. Avoimeksi jää vain se, missä lapsen tulisi asua, ennenkuin asiaan on saatu selvyys.

Oma ehdotukseni on se, että on lapsen asuinpaikka sitten kummalla tahansa asian lopulliseen ratkaisuun asti, tulee lapselle määrätä laajat tapaamisoikeudet etävanhemman luona. Näiden tapaamisten rikkomisesta tulee määrätä sakkosanktio, jonka mahdollisesta suorittamatta jättämisestä seuraa muunto suoraan vankeudeksi. Tämä siis niissä tapauksissa, joissa viranomaisella ei kerta kaikkiaan ole varmuutta asiasta, joissa ei ole olemassa dokumentoitua todistelua, joissa ei edes pakollisen sovittelun ja siihen kuuluvien ammattilaisten yrityksistä huolimatta ole saatu selkeää kuvaa siitä, onko kyseessä vieroittaminen vai eikö ole. Selkeät pahoinpitely ym. tapaukset suljen tämän ulkopuolelle. Lopuksi totean, että ammattilaiselle ei ole vaikeata tunnistaa vieroittamisen oirekuvaa, mikäli oireyhtymä on hänelle tuttu. Oletetussa sovittelussa kaiken edellä kirjoittamani valossa, on asian laita helposti nähtävissä ja pääteltävissä.

 


Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat